Vuonna 2016 perustettu Suomen Asiakaskokemukset Oy (Kokemuksia.fi) vauhdittaa kansainvälistymistään uudella brändillä. Trustmary Groupiin kuuluvat Trustmary Finland Oy sekä Ruotsin ja Yhdysvaltojen yhtiöt Trustmary Sweden Ab ja Trustmary USA Inc.

Suomessa Kokemuksia.fi tunnetaan aidoista asiakas- ja työntekijätarinoista sekä asiakastutkimuksista. Tarjoamme yrityksille helpon ja riippumattoman tavan kerätä tyytyväisten asiakkaiden suosituksia, tilata referenssitarinoita eri muodoissa ja hyödyntää niitä yrityksen omissa markkinointikanavissa.

”Olemme alusta asti kasvaneet vauhdilla. Tähän mennessä olemme toteuttaneet jo yli 2000 videoprojektia yli 900 yritykselle. Kansainvälisiä projekteja olemme tehneet jo kahden vuoden ajan yhteensä 12 eri maassa”, kertoo toimitusjohtaja Johannes Karjula.

Suomessa opittu toimintamalli on osoitettu toimivaksi. Pystymme jo nyt tuottamaan referenssivideoita kahden viikon varoitusajalla melkein missä päin tahansa Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa.

Sen lisäksi kiinteät toimipisteet on nyt avattu Ruotsiin ja Yhdysvaltoihin.

”Näyttää siltä, että tällaiselle palvelulle on kysyntää. Esimerkiksi Yhdysvalloissa referenssien ja aitouden merkitys markkinoinnissa on tiedostettu jo pitkään. Markkina on siellä jopa valmiimpi kuin Suomessa”, Karjula jatkaa.

Tavoitteemme on kunnianhimoinen: strategian mukaan toimimme tunnetusti vähintään kolmessa eri maassa vuoteen 2021 mennessä. Vuoden vaihteessa lanseerasimme myös verkkopalvelun, jonka avulla yritykset voivat kerätä jatkuvasti asiakaspalautetta, löytää heitä suosittelevat asiakkaat ja julkaista heidän arvostelunsa suoraan verkossa. Lisätietoja verkkopalvelusta täällä.

”Kaikki tietävät, mikä on suositusten merkitys markkinoinnissa. Haluamme, että jokaisella yrityksellä on mahdollisuus parantaa omaa asiakaskokemustaan ja saada uusia suosittelijoita helposti”, Karjula kertoo.

Kansainvälistymisen vauhdittamiseksi ja SaaS-liiketoiminnan kehittämiseksi Kokemuksia.fin hallituksessa aloitti viime kesänä Vainun toimitusjohtaja Mikko Honkanen ja kokenut yrittäjä Olli-Pekka Salovaara.

”Valtaosa asiakaslähtöisistä yrityksistä kerää asiakaspalautetta ja mittaa asiakastyytyväisyyttä jollain tasolla. Ja siihen se sitten usein jääkin”, Honkanen kommentoi. ”Referenssiasiakkaiden logot sivustolla on ihan kiva juttu, mutta jos ostopäätökseen halutaan aidosti vaikuttaa, pitää tyytyväinen asiakas ja heidän sanomansa viedä potentiaalisen ostajan silmien ja korvien eteen. Napin painalluksella tilattava referenssivideo on siihen erittäin toimiva ratkaisu. Sellainen palvelu on selkeästi puuttunut markkinoilta.”

Suomessa tuttu Kokemuksia.fi-nimi säilyy toistaiseksi mukana viestinnässämme.

 

Lisätietoja:

Johannes Karjula

Toimitusjohtaja

[email protected]

044 026 5165

 

Kepa Eskelinen

Viestintäpäällikkö

[email protected]

040 5574565